Taide

Pirkko MursulaAino ja Arvo Mursulan tytär Pirkko Mursula (10.1.1946–16.2.1998) oli ansiokas kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, jonka pääasiallisena työskentelymateriaalina oli pronssi. Aino ja Arvo Mursulan Säätiö omistaa mittavan kokoelman Pirkko Mursulan teoksia, joita myös myydään aina silloin tällöin.

Pirkko Mursula oli vasta 16 vuotias, kun hän pääsi opiskelemaan Suomen Taideakatemian Taidekouluun vuonna 1961. Neljän vuoden opiskelu avasi hänelle tien Firenzen Accademia di Belle Artiin vuonna 1966.

Nuori kuvanveistäjä aloitti vapaan taiteilijan uransa Presidentinlinnan kellarissa, joka oli vuokrattu taiteilijoiden käyttöön. Alavudelle Mursula palasi 22-vuotiaana, ja vuokrasi kaupungilta vanhan Edesjärven koulun ateljeekseen. Suurten pronssitöiden valaminen ei ollut yksinkertaista ja helppoa kaukana valimoista, joten Mursula siirtyi Hyvinkäälle lähelle valimoita ja suomalaisen taide-elämän sykintää.

Pirkko Mursulan veistoksille on ominaista erikoinen pintakäsittely. Veistoksien pinta vaikuttaa usein siltä kuin ne olisi vahingossa jäänyt rosoiseksi. Kyseessä on kuitenkin hyvin määrätietoinen ja pikkutarkka muotoilu. Tumma pronssi on saanut teoksissa monesti eloa pintaansa syvennyksiin hierotusta kipsistä, joka on suojalakattu. Veistosten muotoilu edustaa sekä abstraktisuutta että figuratiivisuutta, molempia sopivasti yhteen nitoen.

Pirkko Mursula_pronssipäätTAITEELLINEN TYÖ:
Taiteilijan debyytti oli vuonna 1969

RYHMÄNÄYTTELYT, FESTIVAALIT, RYHMÄTYÖT:
Lukuisia Pohjalaisen Taideliiton näyttelyitä, Hyvinkää 1980–86, Pori 1988, Nurmijärvi 1988–90, Seinäjoki 1989
Suomen Taiteilijain näyttely 1970, 1974, 1980
Nuorten näyttely 1973
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton näyttely 1969

YKSITYISNÄYTTELYT:
Alavus 1968–70, Forssa 1975, Hyvinkää 1978 & 1989
Ulkomailla: Firenze, Italia 1967, Visby & Tukholma, Ruotsi 1974

KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT JA ESITYKSET:
Unkarin kansainvälinen pienoisveistosnäyttely

Pirkko Mursula_istuu

KOKOELMAT:
Hyvinkään, Seinäjoen ja Vaasan kaupungit
Alavuden seurakunta
Yrjö A. Jäntin ja M. Meriahon kokoelmat
Sinebrychoffin kokoelma
Aino ja Arvo Mursulan Säätiön kokoelma

TILAUSTYÖT JA JULKINEN TAIDE:
”Aurinkolaulu”, Alavuden Seudun Osuuspankki, Alavus
”Tanssijatar”, Sinebrychoff Oy, Helsinki

OPETUSTYÖ:
Alavuden yhteiskoulu 1968–70
Hyvinkään tyttökoulu 1975

 Pirkko Mursulan taideteoksia voi ihailla Alavuden Seudun Osuuspankin tiloissa sekä Galleria-sivulla.

 

Lähteet: Lehtileikkeet (A. Alhainen, Sointu Miettinen), Aino ja Arvo Mursulan Säätiön arkistot, Saara Mursulan hallussa olevat perhealbumit